×

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja »

Cristiano Ronaldo

CR7 - unelmista totta
Cristiano Ronaldo
CR7: huippuluokan ravitsemustuella huippusuorituksiin
Cristiano Ronaldo
Rajat on tehty ylitettäviksi
Cristiano Ronaldo
CR7 – unelmista totta

Herbalifen sponsoroima jalkapallon supertähti Cristiano Ronaldo kertoo, miten hän löysi lajinsa jo lapsena. Ronaldon koko perhe oli innostunut jalkapallosta, ja hän pelaili kotikaduillaan ystäviensä kanssa jo pikkupoikana. Ronaldon isä työskenteli jalkapalloseurassa, ja eräänä päivänä hän kysyi pojaltaan, haluaisiko Cristiano lähteä kentälle mukaan pelaamaan siksi aikaa, kun hän oli töissä. Siitä lähtien Ronaldo alkoi harjoitella ahkerasti isänsä tuella. Ronaldo oli alusta asti joukkuepelaaja, ja hän nautti pelaamisesta valtavasti. Hän kertoo jo tuolloin aavistaneensa olevansa erilainen kuin muut joukkuetoverit, mutta ei voinut kuvitellakaan pelaavansa vielä jonakin päivänä ammattilaisena. Muutaman vuoden kuluttua Ronaldo alkoi kuitenkin pohtia, missä ammattilaisseurassa hän haluaisi joskus pelata. Hän seurasi tiiviisti seurojen rekrytointeja ja pelejä, ja unelma ammattilaisurasta vahvistui.

CR7: huippuluokan ravitsemustuella huippusuorituksiin

Jalkapallotähti Cristiano Ronaldo kertoo, miten hän nuorempana ei juurikaan piitannut ravitsemuksesta vaan pelasi ensisijaisesti vain pelaamisen ilosta. Vasta myöhemmin kehittyessään urallaan hän alkoi oivaltaa oikean ravitsemuksen tärkeyden. Ronaldon mukaan hänen kehonsa on hänen aseensa, joka antaa hänelle etulyöntiaseman muihin nähden. Hänen mielestään palautuminen harjoitusten ja pelien jälkeen on ensiarvoisen tärkeää, ja siksi hän tekee yhteistyötä Herbalifen kanssa. Ronaldon mukaan hän pääsee parhaisiin tuloksiin oikeanlaisen treenin ja ravitsemuksen avulla. Ja Ronaldo todellakin haluaa olla paras.

Rajat on tehty ylitettäviksi

Herbalifen sponsoroima jalkapallotähti Cristiano Ronaldo kertoo nauttivansa isyydestä ja siitä, miten hän voi opettaa pojalleen uusia asioita, viedä tämän aamuisin kouluun ja kokea saavansa runsain mitoin vastarakkautta lapseltaan. Hänen mielestään parhaat neuvot, jotka hän voi antaa pojalleen, ovat usko omiin mahdollisuuksiin, unelmien tavoitteleminen ja kova työ niiden saavuttamiseksi. Hän opettaa pojalleen myös sen, että jos haluaa itseään kunnioitettavan, on kunnioitettava myös muita. Ronaldo kertoo, että hän on tähänastisella urallaan aina haastanut itsensä saavuttaakseen yhä parempia tuloksia. Hän elää täysillä tässä hetkessä eikä murehdi turhaan tulevaisuutta, sillä hän luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Ronaldo kokee olevansa elämänsä kunnossa ja suhtautuu edelleen yhtä intohimoisesti pelaamiseen.